Petri Ovaska updated their cover photo.

2 weeks ago

Pessimismi, tuo suomalaiseksi kansanviisaudeksi puettu pelko paremmasta. Ilonpilaaja, joka väittää suojelevansa meitä pettymyksiltä. Ettei nyt vaan sattuisi jotain. Oikeasti se suojelee meitä onnistumisilta.

Asiat voi nähdä myös näin: ken kuuseen kurkottaa, näkee metsän paremmin. Kurkottaminen muuttaa ihmistä – nostaa katseen ja venyttää käsitystä siitä, mikä on mahdollista.

Kyynisyys ei ole kansalaisvelvollisuus, eivätkä vaikeat ajat loppuelämän kohtalo. Me suomalaiset olemme ennenkin rakentaneet hyvinvointia vaikeissa oloissa. Pystymme siihen myös nyt.

On aika päivittää Suomen tarina mollista duuriin. Eteenpäin ei pääse, jos päättää epäonnistua etukäteen.

Huominen voi yllättää hyvälläkin. ... Katso lisääKatso vähemmän

Petri Ovaska

2 weeks ago

Daavidin linko ja poliittisen muistin lyhyys

Suomalainen turvallisuuspolitiikka on perinteisesti nojannut yhteen keskeiseen periaatteeseen: maanpuolustuksesta ei tehdä arkipäiväistä puoluepoliittista sirkusta. Konsensus ja valtiomiesmäinen pitkäjänteisyys ovat olleet valttikortteja, joilla pieni maa on pärjännyt arvaamattoman itänaapurin varjossa.

Viime viikkojen vääntö puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) Israelin-työmatkasta ja Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmästä kuitenkin osoittaa, kuinka nopeasti kansallisen edun mukainen puolustushankinta voidaan yrittää valjastaa puoluepoliittisen irtopisteiden keruun välineeksi.

Kuka tilasi ja miksi toimitusta varmistetaan?

Kerrataan faktat, sillä ne tuntuvat usein unohtuvan parlamentin kiihkeissä välihuudoissa.

Suomen korkeatorjuntakyvyn hankinta kilpailutettiin Puolustusvoimien asiantuntijoiden toimesta perusteellisesti. Loppusuoralla oli kaksi vaihtoehtoa, molemmat israelilaisia. Huhtikuussa 2023, heti eduskuntavaalien jälkeen, Sanna Marinin (sd.) viisikkohallitus, jossa istuivat SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP, teki virallisen päätöksen yli 300 miljoonan euron arvoisesta Daavidin lingon hankinnasta. Päätöksen allekirjoitti silloinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

Päätös oli kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätön ratkaisu paikkaamaan pitkään auki ollutta aukkoa Suomen taivaan suojassa. Lähi-idän konfliktin monimutkaisuus oli jo silloin kaikkien tiedossa, mutta päätös tehtiin silti yksituumaisesti Puolustusvoimien suorituskykyarvioon nojaten.

Kun samat puolueet istuvat nyt oppositiossa, ääni kellossa on muuttunut radikaalisti. Globaalissa komponentti- ja toimitusketjukriisissä jokainen maa kilpailee kriittisen puolustusteknologian toimitusaikatauluista. Kun puolustusministeri Häkkänen matkusti Israeliin varmistamaan, että Suomen tilaama järjestelmä saapuu sovitusti, oppositio veti esiin raskaimman mahdollisen parlamentaarisen aseen: epäluottamuslauseen.

Vaatimus siitä, että puolustusministerin olisi pitänyt tavata matkalla Palestiinan edustajia, tai että matkaan olisi pitänyt lähettää toinen ministeri, kertoo joko täydellisestä reaaliteettien puutteesta tai puhtaasta teatterista. Palestiinalaishallinnolla ei ole puolustusministeriötä eikä ilmatorjuntaohjuksia. Puolustusministerin ainoa tehtävä oli ostajan edustajana turvata Suomen kansalaisten suoja, ei tehdä rinnakkaista diplomaattimatkaa.

Arvopohjainen realismi teoissa

Presidentti Alexander Stubb ja hallitus ovat perustelleet Suomen linjaa käsitteellä arvopohjainen realismi. Sen ydin on selkeä ja pragmaattinen: Suomi puolustaa kansainvälistä oikeutta, sääntöpohjaista järjestystä ja ihmisoikeuksia diplomatian keinoin, mutta eksistentiaalisissa turvallisuuskysymyksissä realismi sanelee ehdot.

Aseet hankitaan sieltä, mistä paras suorituskyky maamme puolustamiseen saadaan. Asekauppa ei ole toisen valtion politiikan hyväksymistä, vaan Suomen oman ilmatilan turvaamista Venäjän muodostamaa uhkaa vastaan.

Oppositiosta käsin on poliittisesti helppoa ja vaivatonta vaatia boikotteja ja moralisoida toimitusvarmuuden varmistamista, koska sen ei tarvitse kantaa vastuuta seurauksista. Oppositio ei joudu vastaamaan siitä, mistä ja milloin korvaava järjestelmä saataisiin, mitä kymmenien miljoonien sopimussakot maksaisivat, tai kuka kantaa vastuun, jos Suomen taivaalle jää vuosiksi ammottava aukko.

Poliittisen teatterin hinta

Näytelmän valitettavin seuraus nähtiin, kun puolustusministeri joutui jäämään pois Pohjois-Euroopan turvallisuutta käsittelevästä JEF-puolustusministerikokouksesta kotimaisen äänestysaikataulun vuoksi. Kokouksen aiheena oli nimenomaisesti lähialueemme puolustuksen vahvistaminen aikana, jolloin Itämeren ja arktisen alueen turvallisuustilanne on kiristynyt entisestään.

Suomi tarvitsee Daavidin lingon suojakseen nopeasti ja varmasti. Puolustushallinnon tehtävä on huolehtia siitä, että maalla on parhaat mahdolliset välineet torjua ilmasta tulevia uhkia. Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruspilareista tehdään lyhytnäköistä oppositiopolitiikkaa ja omia aiemmin tehtyjä päätöksiä paetaan, kärsijäksi ei joudu vain hallitus, vaan Suomen kansainvälinen maine ennustettavana ja johdonmukaisena turvallisuuskumppanina.

@parhaat fanit ... Katso lisääKatso vähemmän

Petri Ovaska

1 month ago

Manttelinperijät Atlantin takana – ja mitä se merkitsee Euroopalle

Yhdysvaltain poliittinen kello käy tunnetusti omaa kiivasta tahtiaan. Vaikka seuraaviin presidentinvaaleihin on vielä aikaa, republikaanipuolueen kulisseissa käydään jo ensimmäisiä asemasotia siitä, kuka ottaa puolueen ohjat Donald Trumpin aikakauden jälkeen. Keskustelua hallitsee tällä hetkellä asetelma kahden hyvin erilaisen poliittisen profiilin eli varapresidentti JD Vance ja ulkoministeri Senator Marco Rubio välillä.

Eurooppalaisesta näkökulmasta tätä valtataistelua ei voi seurata pelkkänä ulkopuolisena teatterina. Se, kumpi linja Washingtonissa pääsee niskan päälle, heijastuu suoraan maanosamme turvallisuusarkkitehtuuriin, kauppasuhteisiin ja transatlanttisen liiton tulevaisuuteen.

Kaksi näkemystä konservatismista ja maailmasta

Vance ja Rubio edustavat kahta risteävää, osin jännitteistäkin virtausta nykyrepublikaanisuudessa.

J.D. Vance henkilöi vahvimmin uutta kansalliskonservatiivista aaltoa, jonka ytimessä on tiukka ”America First” -ajattelu. Hänen lähestymistapansa perustuu usein teollisuustyöväestön aseman puolustamiseen, protektionistiseen talouspolitiikkaan ja selkeään varautuneisuuteen perinteisiä liittolaissuhteita kohtaan. Vancen retoriikassa Euroopan on toistuvasti peräänkuulutettu ottavan täysi vastuu omasta puolustuksestaan, jotta Yhdysvallat voisi keskittää voimavaransa kotimaahan ja Aasian suunnalle.

Marco Rubio puolestaan edustaa sillanrakentajaa vanhan puolue-eliitin ja uuden MAGA-liikkeen välillä. Vaikka Rubio on mukautunut puolueen muuttuneeseen ilmapiiriin, hänen taustansa senaatissa ja ulkopolitiikan johtotehtävissä nojaa laajempaan kansainväliseen sitoutumiseen. Rubio tunnetaan haukkamaisesta ulkopoliittisesta linjastaan erityisesti Kiinan ja Latinalaisen Amerikan suhteen, mutta samalla hän tuntee transatlanttisen yhteistyön mekanismit huomattavasti syvemmin kuin isolationistisemmat puoluetoverinsa.

Rahoittajien realismi ja äänestäjien syke

Puolueen taustavaikuttajien ja suurlahjoittajien keskuudessa puntaroidaan parhaillaan niin sanottua yleisvaalikelpoisuutta (electability). Rahoittajille, jotka pyrkivät minimoimaan riskejä, Rubion diplomaattinen varmuus ja vakiintuneempi profiili tarjoavat ennustettavuutta. Varapresidentin tehtävä sen sijaan on usein poliittisesti kuluttava: Vance kantaa päivittäisestä politiikasta syntyviä kolhuja, kun taas Rubio kykenee esiintymään valtiomiehenä kansainvälisillä areenoilla.

Silti päätösvalta ei ole vain kabineteissa. Trumpin oma asema puolueen ehdottomana henkisenä johtajana tarkoittaa, että hänen mahdollisella suoralla tuellaan tai sen puuttumisella on ratkaiseva painoarvo ruohonjuuritason aktivistien keskuudessa.

Mitä Eurooppa voi lukea kehityksestä?

Eurooppalaisissa pääkaupungeissa näiden kahden polun erot ovat huomattavia, mutta niitä ei pidä myöskään ylitulkita.

Jos republikaanien ehdokkaaksi valikoituu Rubion kaltainen toimija, se voisi tarkoittaa eurooppalaisille tutumpaa ja institutionaalisempaa vuoropuhelua, vaikkakin vaatimukset maanosan omasta puolustuslaskusta ja Kiina-linjasta pysyisivät erittäin tiukkoina. Vancen mahdollinen nousu puolestaan alleviivaisi entisestään sitä, että Yhdysvaltojen strateginen painopiste on siirtymässä pysyvästi pois Atlantilta, jolloin Euroopan strategiselle autonomialle ei jäisi enää vaihtoehtoja.

Yksi asia lienee kuitenkin selvä, valittiin ehdokkaaksi kuka tahansa: paluuta kylmän sodan jälkeiseen huoletonna nautittuun transatlanttiseen turvallisuustakuuseen ei ole näköpiirissä. Euroopan kannalta Dallasin ja Washingtonin käytäväpuheet ovatkin muistutus siitä, että Yhdysvaltain sisäisen kehityksen seuraamisen rinnalla keskeisintä on oman poliittisen ja sotilaallisen kantokyvyn määrätietoinen rakentaminen.

#usavaalit @parhaat fanit ... Katso lisääKatso vähemmän

Petri Ovaska

2 months ago

Miksi staattiset tulonjakolaskelmat ohittavat talouden tärkeimmän kysymyksen: kasvun ja työn?

Julkisuudessa puhuttavat jälleen laskelmat sosiaaliturvamuutosten tulonjakovaikutuksista. On täysin luonnollista, että muutokset herättävät keskustelua, mutta julkisessa puheessa sekoitetaan usein kaksi eri asiaa: lyhyen aikavälin staattinen tulonsiirtojen tarkastelu ja pitkän aikavälin dynaaminen talouspolitiikka. Jos taloutta arvioidaan pelkästään mikrosimulaatioilla, joissa ihmisten ja yritysten käyttäytymisen oletetaan pysyvän täysin muuttumattomana, päädytään väistämättä vinoutuneeseen kokonaiskuvaan.

Suomen suurin ongelma ei ole liian vähäinen tulontasaus, vaan liian matala työllisyysaste ja pysähtynyt talouskasvu. Kun sosiaaliturvan ja verotuksen kannustinloukkuja puretaan, tavoitteena ei ole kenenkään rankaiseminen, vaan työn vastaanottamisen tekeminen aina taloudellisesti kannattavaksi vaihtoehdoksi. Paras ja inhimillisesti kestävin lääke toimeentulo-ongelmiin on oma työpaikka ja ansaittu toimeentulo, ei pysyvä riippuvuus tulonsiirroista.

Samaan aikaan hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida pitkässä juoksussa ylläpitää syömävelalla. Mikäli julkisia menoja ei sopeuteta ja rakenteita uudisteta rohkeasti, edessä on tilanne, jossa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien peruspalveluita ei pystytä tulevaisuudessa rahoittamaan lainkaan. Menojen hillintä ja työn verotuksen keventäminen luovat välttämätöntä pohjaa julkisen talouden tasapainottamiselle.

Myöskään veronkevennykset ja yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen eivät ole lahja harvoille, vaan elinehto sille, että Suomi pärjää kansainvälisessä osaaja- ja investointikilpailussa. Ilman investoivia ja kasvuhakuisia yrityksiä ei synny myöskään sitä verokertymää, jolla yhteiset palvelumme maksetaan. Pelkkä olemassa olevan kakun uudelleenjakaminen ei tee yhteiskunnastamme vauraampaa, vaan meidän on kyettävä katsomaan staattisten laskelmien yli ja keskityttävä siihen, miten talouden kakku saadaan jälleen kasvamaan.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Miten varmistamme, että Suomi on jatkossakin houkutteleva maa tehdä työtä, investoida ja yrittää?

#talous #työllisyys #kasvu #elinkeinoelämä #rakenneuudistukset #kilpailukyky

@parhaat fanit ... Katso lisääKatso vähemmän